Tai liekö tämä mikään salaisuus minut tunteville kuitenkaan: Olen patalaiska! Aina ajoittain törmään kuitenkin siihen harhaluuloon, että olisin muka ahkera. Äiti aina tuskailee, kuinka niin tehokkaalla ja energisellä naisella ja siivousintoilijalla voi olla näin laiska ja sotkuinen tytär :D No ei sentään, joskus kaikella rakkaudella äiti on tuota saattanut ääneen ihmetellä, mutta mitä sitä tosiasioita kieltämään.

Nyt istun tässä tietokoneen ääressä kuunnellen musiikkia (Enrique Iglesias <3) ja naputtellen tätä juttua; mieleni tekisi kovasti lukea pöydällä odottavaa Mary Higgins Clarkin uusinta, joka jäi viikonloppuna vielä kesken. Toisaalta pitäisi tehdä iso kasa työjuttujakin: tarkistaa kokeet, valmistella äidinkielen kirjoitustehtävä ja kirjoitella muutama tärkeä paperi - mutta kun ei huvita. Voisihan sitä siivotakin ja muuttoon liittyviäkin asioita varmaan pitäisi tehdä... jne. jne. Tänään pääsin töistä jo klo 12, joten jäin siivoamaan luokkaani seuraavaa henkilöä varten, siinä vierähti reilu pari tuntia nopeasti, ilman että ajan kulumista huomasikaan. Täällä kotona sitten iski päälle tuo tekemättömien tehtävien paine, kun haluaisi tehdä ihan jotain muuta. Kyllä aikuisena olo voi sitten välillä olla tylsää, kun pitäisi osata olla niin vastuullinen ja tehokas.

Oppilaat kyselivät tänään, että olenko opettaja sitten Amerikassakin. Ihmettely oli melkoista, kun sanoin heille, että alustavasti ainakin ihan kotirouva. "Eikö se ole tylsää?" Hmm, tylsää se ei varmaankaan olisi hetkeen: tietokone- ja telkkuaddikti saa aikansa kyllä hyvin kulumaan; miehen hermot siinä varmaan olisi koetuksella, jos kaikki päivät istuskelisin kotona ohjelmia ja elokuvia katsellen ja nameja syöden. Kyllähän se pidemmän päälle tylsäksi kävisi, mutta aluksi näkisin asiassa oman hohtonsakin.

Työsuunnitelmissa on ollut hakeutua vaapaehtoistyöhön alakouluun, ja sähköpostia olen naapurikouluun tosiaan jo laittanutkin - kahteen kertaan, kun vastausta ei vaan kuulu. Vapaaehtoistyön lisäksi ajattelin yrittää päästä osa-aikaiseen työhön ostoskeskukseen, päästäisiin kulkemaan miehen kanssa samalla autolla ja minun ei tarvitsisi vielä murehtia siitä autolla ajamisesta. Aikaisemmin jo mainitsemani Great Lakes Crossing sijaitsee miehen vastaanoton lähituntumassa, lähes vastapäätä. Aiemmin olin suunnitellut tervehtijän uraa, eli seisoisin kaupan ovella toivottamassa asiakkaat tervetulleeksi ja onpa listalla ollut Blockbusterkin (videovuokraamo), mutta nuo vaatisivat oman auton ja uskallusta ajaa yksin sitä masiinaa toiseen kaupunkiin.

Hankalaa miettiä, mikä sitä haluaisi olla isona. Suomessa se toiveammatti on ehdottomasti nykyinen ammattini, luokanopettaja. Mutta tuolla suuressa maailmassa valinta ei ole niin yksinkertainen. Töitä on tällä hetkellä vaikea saada (lama kolkuttelee tuolla jo ovelle, ja oikein nyrkein) ja ihan kaikkea en pysty ulkomaalaisena tekemään. Opettajan ammatti kaatuu nyt aluksi siihen, etten tunne paikallista koulutusjärjestelmää ja alakoulujen toimintaa laisinkaan, joten en voi olla se luokan edessä seisova aikuinen, joka kantaa vastuun kaikesta. Jos pääsisin vapaaehtoistyöhön, voisin jonkin ajan kuluttua ilmoittautua jo sijaislistalle. Ehkä pitää nyt tyytyä olemaan jonkin aikaa se kotirouva, mutta näin laiskalla luonteella siinä on katastrofin ainekset ilmassa!

(Ja nyt hetkeksi kirjan pariin, niin sitten voi taas tehdä töitäkin.)