Sofien valinta on tunnettu elokuva, kaikki varmaankin tietävät sen edes nimeltä. Itse tiedän juuri elokuvan nimen, mutta en sitä, minkä valinnan Sofie joutui tekemään. Jokatapauksessa ajattelin lainata tuota nimeä.

Viime perjantai oli viimeinen työpäiväni. Työpäivän jälkeen alunperinkin oli suunnitelmissa palata tänne Pohjanmaalle, viettää viimeiset yhteiset synttärit kummilasten kanssa jne. Ilmeisesti jokin korkeampi taho on sitä mieltä, että elämä ei ole tarjonnut vielä riittävästi haasteita minulle, vaan niitä piti tässä vaiheessa järjestää lisää.

Isäni joutui perjantaina sairaalaan, tuo samainen syöpä, josta kirjoitin keväällä, on tullut taas takaisin. Tämä on saanut aikaan kaikissa meissä melkoisen tunnemylläkän. En todellakaan väheksy kenenkään surua ja järkytystä näin nopeasta muutoksesta, mutta koen itse olevani melkoisen vaikeassa tilanteessa tämän kaiken keskellä.

Nämä päivät olen koettanut miettiä, mitä tehdä: pysyäkö suunnitelmissa ja lähteä lauantaina? Jättää perhe: isä, äiti ja siskon perhe pärjäilemään tänne omillaan (ihan niin kuin voisinkin täällä jotain suurta ja mullistavaa tehdä), ja lähteä märehtimään ja murehtimaan tätä tilannetta yksi tuhansien kilometrien päähän?

Jäädäkö tänne? Peruuttaa lennot, jäädä kotiin vailla tietoa siitä, milloin pääsen lähtemään mieheni luo (koirien lennättäminen talvella, viisumi umpeutuu jne.)? Voisin olla äitini apuna kotosalla ja käydä katsomassa isää sairaalassa.

Kaikki kehottivat minua lähtemään suunnitelmien mukaan lauantaina. Isäkin sanoi, että kukaan syytä minua, jos nyt lähden. Kyse ei ole missään vaiheessa ollut siitä, mitä toiset ajattelevat minun päätöksestäni, vaan tarkoitus on ollut tehdä sellainen päätös, jonka kanssa voin itse elää. Molemmissa valinnoissa on hyvät ja huonot puolensa.

Onneksi viikonlopun jälkeen koitti nyt vihdoin maanantai, ja sain soitettua lentoyhtiöön. Tällä hetkellä suunnitelmani ovat edelleen levällään, mutta vähitellen, pala palalta tähän rupeaa muodostumaan jonkinlainen järjestys kaaoksen keskelle.