Nytpa on sekin ihme nahty, etta tama kasi- ja jalkakoordinaatiohaasteinen ihminen aloitti zumban! (Ja ylipaatansa kuntoilun! *viela suurempi ihmetys*) Meidan pikkukylaan avattiin Studio Two Fifteen, jossa on kuutena paivana viikossa erilaisia kuntoiluohjelmia. Taalla kun ei hyotyliikuntaa ole, ja ikuisuuteen kestavaa kuntosalijasenyytta en halua, $55/2kk aloitustarjous kuulosti houkuttelevalta - varsinkin kun on tama murrosika iskenyt paalle ja vyotaro levenee ;) (miten ikava mulla onkaan koevastauksien tarkistamista...)

Tiedan, etta Amerikkaan muuttaminen ei ole automaattisesti yhta kuin lihominen, mutta meikalainen on aina rakastanut herkkuja, roskaruokaa ja kaikkea muuta epaterveellista enemman kuin kukaan muu tuntemani ihminen. Siksipa taalla on ollut aarimmaisen helppoa kerryttaa kiloja uskomaton maara! Kaikki epaterveellinen on edullista ja kaden ulottuvilla. Kavella ei voi minnekaan, pyorailla ei viitsi kauheilla talvikeleilla (en tehnyt sita Suomessakaan) tai viime viikkojen sateiden ja myrskyjen keskella, niinpa autolla liikutaan jatkuvasti paikasta toiseen.  Alkavan kuntoiluharrastukseni paamaarana ei siltikaan ole niinkaan laihtuminen kuin tulevien liikakilojen esto.

Talla viikolla olen siis paassyt vihdoin ja viimein tutustumaan zumbaan, ja jalleen kerran nakemaan oman rajoittuneisuuteni - kun muut kopioivat ohjaajan liikkeet ongelmitta, peiliseinalla nakyy melkoinen komedia: joko olen se, joka on aina vaarin pain ja vaarassa suunnassa, tai seison paikallani kirjaimellisesti suu auki ihmettelemassa, miten ihmeessa moinen liike saadaan aikaan? Ohjaaja ei kayta sanoja, vaan tanssii musiikin tahdissa ja meidan tulisi tehda sama sen perusteella mita naemme. Hmm.. tama on niita juttuja, jotka teidan pitaisi paasta nakemaan omin silmin, en osaa kuvata tilanteen komiikkaa pelkin sanoin (mutta voin sanoa, etta pelkka tunnin muistelu saa minut nauramaan tata kirjoittaessani - taustalla soi taman viikon korvamatoni, Shakiran Waka Waka, joka on siis yksi zumban kappaleista.) Niin tai nain, talla viikolla on tullut zumbattua kaksi kertaa ja yhtena iltana olin tunnin muokkauksessa ja vatsalihas-treenissa. Kunto on ihan pohjalukemissa, mutta eikohan se taas tasta jossain vaiheessa. Oma osaamattomuuteni ei ole ennenkaan ollut esteena asioista nauttimiselle, ja taytyy sanoa, etta zumbaan ihastuin ihan taysilla vaikken mitaan osaakaan oikein tehda :)

****

Tahan kirjoitukseen liittyen taytyy kirjoittaa viela amerikkalaisista, ja heidan yltiopositiivisuudestaan. Taalla jo pienesta pitaen kaikille opetetaan, kuinka kaikki ovat hyvia kaikessa ja kaikilla on aina yhtalainen oikeus osallistua toimintaan (talla tavoin saadaan myos mita kasittamattomampia kokelaita telkkuohjelmiin; uskokaa pois, etta niille kaikista kauheimmille Idols - ja So You Think You Can Dance -koe-esiintyjille on moni ihminen sanonut, kuinka hyvia he ovat tms. positiivista kannustusta tai kehua.) Jotenkin olen kuitenkin mieltanyt taman enemman lapsiin kohdistuvaksi, eli aikuiset kertovat aina lapsille, kuinka hienosti he osaavat kaiken tehda. Sattuipa kuitenkin talla viikolla, etta tama osui omalle kohdalleni (ja sai melkoisen sisaisen naurukohtauksen aikaiseksi). Olin ensimmaisella zumbatunnilla, ja puolisen tuntia oli siina tullut heiluttua vastarannankiiskina toisten treenatessa. Tunnin alussa oli kuitenkin tehty koko ryhmalle selvaksi, etta mina olen ensimmaista kertaa moisessa tilanteessa. Niinpa takanani tanssiva nainen tuli kertomaan minulle, kuinka hienosti olen paassyt karryille, ja kuinka sujuvia liikkeni ovat - kaiken kruunasi viela tahan paalle high five! Sama nainen seka ohjaaja tulivat tunnin jalkeen viela sanomaan, kuinka hyvin pysyin mukana koko tunnin ajan. Ihan oikeasti, olen aikuinen ja kestan sen, etten ole kaikessa hyva - kuten jo aiemmin sanoin, zumbaan menin ja menen yha uudelleen, vaikka tunnilla hukassa olenkin, sen verran hauskaa se on! Tama oli taas vaan yksi niita hetkia, joka omasta mielestani erottaa taman suomalaisen amerikkalaisista.