Aika täällä kuluu huimaa vauhtia: ehkä se johtuu siitä, että koko ajan on jotain tekemistä ja koneenkaan ääreen ei ehdi oikein istahtaa muulloin kuin Skypessä ollessa. Kiire on ihan itse aiheutettua, mutta sitä haluaisi niin kovin saada tämän talon kuntoon ja muutenkin tavarat järjestettyä yms.

Lupasin kirjoittaa lentomatkasta. Lentoyhtiö oli entuudestaan tuttu, ja ikinä ei yksin lentäessäni ole ollut mitään huomautettavaa. Koirien kanssa tilanne oli toinen. Olin hyvin pettynyt siihen, että kukaan ei osannut kertoa minulle, mitä koirille tapahtuu välilaskun aikana: päästetäänkö niitä pisulle, ruokitaanko tms. Muutenkaan en saanut tietoa koirien voinnista, vaikka usealta eri taholta kävin kyselemässä Schipholin kentällä - aina ohjattiin vain seuraavalle ja taas seuraavalle. Toiselle lennolle lähdettäessä sain siis tyytyä tietoon, että koirat ovat koneessa.

Valitettavasti en saanut käytäväpaikkaa (ehdottomasti paras pitkän lennon aikana, kun ei tarvi aina vaivata tuntemtonta ihmistä kun haluaa vessaan tai jalottelemaan), mutta vierustoverini oli mitä ihanin vanha herra Michiganista, syntyisin Saksasta. Ensimmäiseksi hän kysyikin minulta puhunko saksaa (saksaksi); minun kielitaitoni rajoittuu numeroihin 1-10 ja pariin näppärään fraasiin "Keine problem" tai "Kleine problem" tilanteesta riippuen :D. Tällä herttaisella miehellä oli elämänkumppaninaan Max-koira, jonka kanssa he keskustelevat maailman menosta. Lisäksi hän kirjoitti lennonkin aikana minusta (niin hän sanoi) ja matkansa tapahtumista paksuun, nahkakantiseen kirjaan. Tuohon kirjaan hän kirjoittaa päivittäin kirjeitä edesmenneelle vaimolleen, joka kuoli kaksi ja puoli vuotta sitten. Jokainen kirje päättyi "I love you!". Mielenkiintoinen mies kaiken kaikkiaan, keskustelut kulkivat laidasta laitaan kielten opiskelusta ja lapsenlapsista avaruuteen ja hänen lapsuuteen yms.

Detroitin kentällä jonotin maahantulotarkastukseen tällä kertaa "Immigration"-jonossa, jossa meitä oli oikeasti useampia. Paperit käytiin läpi, sormenjälki otettiin tosiaankin musteella skannaamisen sijaan jne. Green card tulee kuulemma puolen vuoden sisällä postissa - hieman eri aika, kuin mitä Suomessa lähetystössä sanottiin (max. 8 viikkoa). Tuon tarkastuksen jälkeen sitten hakemaan koirat. Koirien ruokapussit (jotka lentoyhtiö oli pyytänyt laittamaan mukaan välilaskua varten) olivat ihan koskemattomina, joten Nekku oli kovasti nälkäinen ja janoinen (vesi oli kupista loppu, mitenhän kauan?). Nestori lauloi ihan paniikissa samanlaista laulua kuin esim. Seinäjoki-Riihimäki automatkan ajan olen tottunut kuulemaan. Koiria ei saanut ottaa syliin, koska bokseja ei saanut avata ennen kuin koirat olivat kulkeneet tullin läpi. Pihalla miestä odottaessa moni tuli ihastelemaan koiria ja kentällä työskentelevä ystävällinen nainen toi minulle vesipullon, jotta sain koirille juotavaa. Miehen saavuttua nostettiin tavarat autoon jä lähdettiin matkaan. Autossa Nestori sai jonkin oudon kohtauksen ja aivan yllättäen rupesi ulvomaan todella äänekkäästi ja surkeana - kunnes jonkin ajan kuluttua lopetti tuon yhtä yllättäen kuin oli aloittanutkin. Sen koommin tuota ei ole tapahtunut, joten en tiedä, mikä tuo juttu oikein oli?

Kotiin kun päästiin, niin heti ensimmäiseksi omat koirat takapihalle haistelemaan ja asioilleen. Tämän jälkeen sitten täystuho pihalle myös, jossa ensimmäisten nuuhkaisujen jälkeen pian jo päästettiinkin koirat hihnoistaan tutustumaan toisiinsa ihan omilla ehdoillaan. Nekku tuntui jo silloin näyttävän kaapin paikan tuolle uudelle tulokkaalle. Omasta näkökulmastani katsottuna väittäisin näin viikkoa myöhemmin, että Nekku on todellakin pomo tässä porukassa, Nestorin ja Ainon suhde on vähän kimurantimpi.

Mutta nyt pitäisi varmaan aloitella töitä tälle päivää. Mies on tulossa kahden työn välissä piipahtamaan kotona, ja meikäläinen hiippailee vielä pyjamassa tehokkaan oloisena kotirouvana :D