Viimeiset päivät ollaan menty melkoista vuoristorataa tuon lähdön kanssa: lähden, siirrän lentoa, lähden, siirrän.... Tilanne oli pakko saada jonkinlaiseen päätökseen, koska lento oli varattuna lauantaille - ja vaihto tulee tottakai tehdä etukäteen eikä siellä kentällä.

Isä tila on parantunut hitaasti, mutta varmasti. Tällä hetkellä näyttää siltä, että isä pääsee kotiin viikonloppuna. Vanhempien kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen olemme yhdessä päättäneet, että lähden nyt lauantaina varatuilla lennoilla.

Jos lähdön ajatteleminen on ollut aiemmin vaikeaa, nyt se vasta hankalaa onkin. Toisaalta olen innoissani menossa mieheni luo ja taloa remontoimaan ja järjestelemään, toisaalta kannan huonoa omaatuntoa siitä, että lähden tilanteen olessa tällainen. Miten paljon sitä voikaan ihminen itseään henkisesti kurittaa valinnoistaan, se jää nähtäväksi. Tässä vaiheessa vastaus on paljon. Tunnen itseni niin huonoksi ihmiseksi, vaikka tilanne on paljon parempi kuin kolme viikkoa sitten. Silloin sanoin, että teen sellaisen päätöksen, jonka kanssa voin elää - näköjään sellaista päätöstä ei ole.

Nyt kaikki liput ovat valmiina, huomenna junalla Etelä-Suomeen ja sieltä aikaisin lauantaiaamulla ystävien avustuksella kentälle. Lämmin kiitos tälle ystäväpariskunnalle, jotka ovat jo kolmen viikon ajan säilyttäneet matkalaukkujani ja koirien bokseja; tarjoavat minulle ja koirille yösijan ja vielä vievät meidät kentälle - kaikesta muusta saamastani avusta puhumattakaan!   

Joten näkemiin toistaiseksi, seuraava kirjoitukseni tulee sitten tuolta rapakon toiselta puolelta - näillä näkymin. Toki onhan tässä vielä aikaa tehdä muutoksia suunnitelmiin?