Netti oli irtisanonut toimintasopimuksensa, joten en ole aikaisemmin päässyt koneen äärelle. Pidän juuri pientä hengähdystaukoa rappauksen raaputtelusta ja kiroan mielessäni kahta asiaa: kuka on ikinä keksinyt rapata makuuhuoneen seinät (mahdollisimman epätasaisesti ja rumasti) ja vielä lätkäistä päälle punaisen maalikerroksen? Ja miten ihmeessä eilen tuntui niin hyvältä idealta raaputtaa nuo rappaukset pois ennen huoneen maalaamista? "Tämähän lähtee ihan kevyesti!", sanoi mieheni eilen raaputellessaan pienen 10cm*10cm aukon rappaukseen. Juu, niin lähtee... Mutta kukahan se on se, joka saa nauttia tuosta urakasta vähän enemmän kuin pienen läiskän verran? Ja kunnianhimoisena ja sisukkaana suomalaisena haluaisin, että tuo yksi seinäpätkä olisi valmis miehen tullessa kotiin.

Pitkästi en siis ehdi kirjoitella. Lentomatkasta, talosta, miehestä ja hänen adhd-koiranpennustaan, ystävistä ja ensimmäisistä päivistä täällä kirjoittelen tarkemmin joku toinen kerta. Halusin vain tulla pikaisesti kertomaan, että kaikki on hyvin. Peloista ja paniikista huolimatta koirat selvisivät lennosta ihan kohtuudella - olivat kyllä kentällä ihan sekaisin, mutta nyt ovat jo ennallaan. Kentällä maahantulomuodollisuuksiin kuului papereiden läpikäyminen ja sormenjäljen otto musteella paperille sen entuudestaan tutun skannauksen sijaan. Tullin läpi pääsin ystävällisen miehen saattelemana: hän laittoi normaalia suurempaan kärryyn kaikki kolme laukkuani ja koirien boksit ja vei minut tullin läpi ihan ulos asti miestäni odottamaan - mies oli juuttunut liikenneruuhkaan ja tietöiden vuoksi suljettujen teiden ollessa pois käytöstä uuden reitin sokkeloihin. GPS voisi olla kova sana, tosin en tiedä, onko siitä hyötyä tuossa tilanteessa.

Päivän piristys: lentoyhtiöltä tuli sähköposti, jossa he ilmoittivat, että koirien paikat lennolle on varmennettu! :D Loistavaa asiakaspalvelua kerrassaan! Ei voi kuin ihailla.